• Digileaper

Kasvaen ja kisaillen uuteen vuoteen

Digileaperin ensimmäinen vuosi on takana ja matka on ollut melkoinen seikkailu erikoisessa maailmassa. Mekin olemme kuvan poikien kaltaisesti vuoden mittaan kisailleet ja vähän kasvaneetkin ja matka jatkuu vuoden vaihteen jälkeen iloisesti kohti tulevia koitoksia. Asiakkaillemme nöyrä kiitos luottamuksesta.

Joululahjalla ajattelimme tehdä hyvää ja annoimme sen vähävaraisten perheiden lasten ja nuorten kilpaurheilun tukemiseen. Erityisesti näinä poikkeuksellisina aikoina kaikki eivät ole samalla viivalla. Toivottavasti se mahdollistaa ikimuistoisia kilpailu- tai leirimatkoja lapsille.


Lahjan perille menon jätimme Oulun Karateseuran huoleksi. Lue mitä puheenjohtaja Mika Alamaula ajattelee lasten kilpaurheilusta ja siitä miten se lapsia ja nuoria vie kohti hyvää elämää.

Kilpailu ja kisailu on lapselle ja nuorelle luonnollista


Lapsen kasvattamisen, ohjaamisen ja valmentamisen päämääränä ei ole voittaminen vaan ne asiat, jotka auttavat lasta kehittymään ihmisenä, joukkuekaverina ja liikkujana sekä omien taitojensa käyttäjänä ja kehittäjänä.

Pienet ja isommatkin onnistumiset liikuntaharrastuksen parissa kasvattavat itsetuntoa ja rakentavat vahvaa perustaa elämälle.

Tätä ei ole tietenkään pakko tehdä vain kilpailemisen kautta, mutta se on hyvä keino asettaa tavoitteita.


Tämä on lähtökohtana myös Oulun Karateseuran kilparyhmän toiminnassa. Suurin osa karaten harrastajista ei koskaan kilpaile, mutta niille jotka tavoitteellisuutta harjoitteluun haluavat, on mielestämme mahdollisuus siihen järjestettävä.

Vaikka lapselle ei pidä asettaa voittamisvaatimuksia niin häneltä ei myöskään saa ottaa pois luontaista tahtoa voittaa ja kokea voittamisen riemua.

Kannattaa myös muistaa, että jos opettaa lapselle voittamisen vastaista tai voittamista vähättelevää asennetta, niin se oppi kantaa myöhempäänkin elämään, ellei urheilussa niin työssä tai opiskelussa. Kyseessä täytyy kuitenkin olla lapsen oma juttu, johon muut voivat tulla mukaan lapsen ehdoilla ja lapsen näkemyksiä ja kokemuksia arvostaen.

Kilpailemiseen saa ja pitää suhtautua myönteisesti ja nähdä kilpailu paikkana, jonne tullaan positiivisella mielellä mittelemään taidoista. Näin kasvatamme lapsiamme kohtaamaan myös tulevaisuuden haasteita reilun voittamisen hengessä.

Oulun Karateseuran kilparyhmässä on urheilijoita alakouluikäisistä täysikäisiin ja aloittelijoista maajoukkuekaratekoihin. Kaikki sulassa sovussa. Kisaryhmän harjoituksissa harjoittelu on tavoitteellista ja se perustuu jokaiselle räätälöityyn harjoitusohjelmaan jonka noudattaminen ja dokumentointi harjoituspäiväkirjaan on edellytys kisaryhmään kuulumiselle.


Kisaryhmällä on kolme valmentajaa jotka koordinoivat ryhmän toimintaa ja asettavat yhdessä urheilijan kanssa tavoitteet jonka perusteella harjoitusohjelmat tehdään ja toteutetaan. Kilparyhmän omissa harjoituksissa voidaan toteuttaa spesifimpää ja yksilöllisempää harjoittelua. Karate on yksilölaji, mutta kisaryhmän treenatessa harjoitellaan aina joukkueena.


Oulun Karateseuran kisaryhmä on yksi Suomen kärkiryhmistä. Seuran urheilijoita on Suomen maajoukkueessa asti edustamassa Suomea. Maajoukkueen eri haastajaryhmissä on myös iso joukko seuran nuorempia kisaajia.


Mika Alamaula, Oulun Karateseura



Digileaper toivottaa Hyvää Joulua asiakkaille ja yhteistyökumppaneille - ja onnea ensi vuoden koitoksiin pienille ja vähän isommillekin karatekoille.



Main_Logo-(1).png

© Digileaper. 2020. Kaikki Oikeudet Pidätetään.

  • Facebook Digileaper
  • LinkedIn Digileaper
Main_Logo-(1).png

© Digileaper. 2020. All Rights Reserved.

  • Facebook Digileaper
  • LinkedIn Digileaper