Mistä sinä unelmoit?
Meistä
Me olemme digitalisaatiojohtamisen asiantuntijoita. Yrityksemme on vielä nuori, mutta me ihmiset olemme ehtineet nähdä ja kokea monenlaisia asioita.
Meillä ei ole kahvimukeja ja tauluja seinällä kertomassa arvoistamme tai missiosta, eikä ole niin väliä vaikkei niitä edes muista ulkoa. Mutta jos seuraat työtämme, olemme varmoja, että tunnistat ne asenteessamme, tavassamme toimia ja siinä minkälaisiin hankkeisiin hyppäämme.
Me olemme asiakkaitamme varten ja kun teemme hyvää siellä, saamme myös itse palkintomme. Vaikka teemme työtä digitalisaation ja teknologian ympärillä fokuksemme on ihmisissä.
Me annamme ymmärrystä ja opastamme oikeaan suuntaan, mutta tärkeintä on muutoksen tekeminen. Meidän tarkoituksemme ei ole viisastella historian virheiden tai tulevaisuuden mahdollisuuksien kanssa, vaan hoitaa hommat pala kerrallaan valmiiksi.
Me teemme muutosta ihmisten keskellä.
Työympäristö ja työkalut
Työtä teemme toimistolla, asiakkaan luona, järvenrannalla ja tunturin juurella. Tai kotona. Juuri siellä missä pystymme parhaiten sovittamaan kulloisenkin työn vaatimukset ja vapaa-ajan, läheisten ja intohimojemme kanssa. Jokainen meistä itse tekee päätökset missä ja milloin työtä tekee – kunhan vain asiakkaalle annamme parasta mahdollista palvelua.
Vaikka teemme työtä paljon muualla kuin toimistolla pidämme huolen siitä, että ne ovat mieluisia paikkoja tulla. Sijainnit, puitteet ja fengsuit pidetään parhaina mahdollisina.
Työkalut ovat kaikki kaikessa. Meille työn laatu, tehokkuus ja mielekkyys ovat äärimmäisen tärkeitä. Käytämme vain huipputyökaluja ja myös asiakkaat saavat ne käyttönsä osana yhteistyötä.
Työkalukehityksen keskiössä ovat omat järjestelmämme digitalisaatiokehityksen ja kokonaisarkkitehtuurin hallintaan, joihin olemme panostaneet paljon ja panostamme koko ajan enemmän. Työkalut antavat meille eväät myös yhtenäiseen tekemisen mallin ja helppoon tiedonjakamiseen.
Ne rakenteistavat työmme, sen sisällön ja tuovat järjestelmällisyyden ja mallin tekemiseen.
Eduista
Vaikka me koetamme rakentaa puitteet työn ympärille sellaisiksi, että sitä voisi tehdä pelkästä rakkaudesta lajiin, huolehdimme myös eduista. Palkkamme koostuvat hyvästä peruspalkasta ja lisäksi bonuksista - tällä mallilla voit nauttia myös ansaituista lomista.
Ahkeruus palkitaan mukavilla tuloilla ja mahdollisuudella nauttia elämästä. Me emme kuitenkaan halua sinun puurtavan yömyöhään vaan vaadimme, että vietät paljon enemmän aikaa läheistesi, kuin meidän kanssamme.
Muista eduista mainittakoon terveyspalvelut, jotka olemme rakentaneet siten, ettei sinun tarvitse sairastuessa tai tapaturmissa hoitoja jonottaa. Saat parasta mahdollista hoitoa tervehtyäksesi, myös vapaa-ajallasi. LIsäksi hyvään terveyteen liittyy myös itsestä huolehtiminen ja kannustamme siihen maksimimäärillä liikuntaetuja. Sinun vastuullasi on vain käyttää ne hyvin.
Yhteydenotto
Kiinnostaisiko sinua miettiä matkaa unelmien rakentajien joukkoon? Laita vinkki itsestäsi ja me olemme yhteydessä.