Tiedätkö missä sinun data ja sovellukset ovat?
- Harri Takala

- 20.3.
- 2 min käytetty lukemiseen
Sijainti, sijainti ja sijainti. Asuntokaupasta tutusta mantrasta on tullut kasvava kiinnostuksen teema myös sovellusten ja datan maailmaan.

GDPR:ään liittyvät seikkailut viime vuosikymmenen lopussa aloittivat pitkän matkan sovellusten ja erityisesti datan sijainnin suhteen. Silloin opimme, että suurimmilta ongelmilta vältytään, jos data on Suomessa tai Euroopassa. Pilvipalveluiden ja integraatioiden lisääntyminen toi kokonaisuuteen uusia vaikeuskertoimia. Tietosuojavastaavien varoituksista ja IT-johdon vaatimuksista opittiin selviytymään perinteisillä keinoilla. Pilvipalvelut eivät perustettaessa kysele ikäviä muotoseikkoja, vaan ne toivottavat sinut lämpimästi tervetulleeksi heti kun luottokortin taikavoima kytketty käyttöön. Siinä vaiheessa, kun asia selvisi IT:lle, oli jo myöhäistä. Ja monissa organisaatioissa anteeksiannon sai helpommin kuin luvan.
Muutama vuosi sitten heräsimme varoituksiin datan sijoittamisesta kiinalaisiin palveluihin. Sen jälkeen kaikki mikä viittasi Venäjään muuttui saastuneeksi. Datakeskus, jonne pääsee vain merikaapelia pitkin, muuttui muutaman ankkurointiharjoituksen myötä ongelmaksi.
Viimeisen vuoden aikana palvelut ja data, jota amerikkalaisyhtiöt hallitsevat, on kääntynyt hallinnon eriskummallisten seikkailujen myötä vähintäänkin vältettäväksi kohteeksi. Useilla alueilla lähestytään jo sitä, että riskiskenaarioissa hakkerin salakavala valokuitua pitkin tuleva payload häviää riskscoressa langattomasti rakettimoottorilla tulevalle fyysiselle payloadille. Edelleen myös ympäristö ja ESG-teemat ovat tärkeitä, vaikka kriisien myötä muut asiat ovat korostuneet.
Meille on kerrottu jo kauan aikaa sitten, että maailma muuttuu nyt nopeammin, kuin koskaan historiansa aikana. Jos vauhti oli hurjaa 2000-luvun alussa, nyt me tiedämme, että se oli vasta lämmittelykierros.
Kaiken muutoksen ja epävarmuuden keskellä voidaan kuitenkin luoda myös vakautta. Et voi tietää mitä maailmassa seuraavaksi tapahtuu tai mihin eri trendit johtavat, mutta monessa asiassa helpottaa, jos tiedät missä olet. Sovellusten ja datan hallinnan maailmassa et voi olla täydellinen, mutta tietoisuus ja kyvykkyys hyvään riskienhallintaan on merkittävä asia.
Datan ja tekniikan maailmassa on tällä hetkellä korostunut tarve tietää, missä ratkaisut ja data oikeasti fyysisesti ovat. Asiaa on helppoa lähestyä sovellusten kautta ja lähteä liikkeelle kriittisimmistä. Yleensä tärkeimmät sovellukset sisältävät myös tärkeintä dataa. Mitä tärkeämpi ratkaisu, sitä tärkeämpää on tietää, sen sijaintiin liittyviä asioita.
Sijainti maantieteellisesti, mihin keskustelu yleensä tiivistyy on tärkeä, mutta ylikorostunut asia. Se että jokin on pilvessä, tarkoittaa, että se ei ole sinun hallussasi. Pilvi voi olla vaikka naapurisi autotallissa. Vaikka data on Suomessa, eivät fyysisen turvallisuuden ratkaisut välttämättä lämmitä.
Palveluiden fyysistä sijaintia sekoittavat yhtä useammin integraatiot. Se, että olet saanut CRM:n EU konesaliin ja kuvittelit että asiakastieto on varmasti sääntelyn mukaista voi romuttua uusien työkalujen myötä. Uudet käyttöön ottamasi tekoälyagentit, joihin integraatiot vievät päivittäin asiakastapahtumat voi muuttaa asiakasdatan sijaintikeskustelun jälleen ongelmalliseksi. AI Actin vaatimuksista puhumattakaan.
Sijaintiin liittyen sovellusten ja datan hallinnan kokonaisuudessa onnistumiseen kuusi kohta.
Huolehdi että sovellusluettelon perustiedot ja sovellusten kriittisyys on selvillä.
Luetteloi organisaatiosi toiminnan kannalta tärkein data ja tunnista, missä sovelluksissa se on.
Tunne tärkeimmistä sovelluksista lähtevät integraatiot – mitä dataa siirtyy ja minne.
Selvitä minkälaisia sijainteja on käytössä ja missä tärkeimmät sovellukset ovat.
Dokumentoi edellisiin perustuen sijaintipohjasiset liittyvät riskit – hyväksy ne mitkä hallitset ja aloita korjaavat toimet niille, joiden kanssa et voi elää.
Toista kohdat 1-5 säännöllisesti
Sinun tehtäväsi on huolehtia kokonaisuudesta ja me voimme auttaa sinua onnistumaan. Twin EA-työkalu tuo kaikkiin edellä mainittuihin asioihin kyvykkyydet, auttaen sinua hyvään sovellusten, datan ja integraatioiden hallintaan.
Laita viesti, jos haluat jutella sijainnista, sijainnista ja sijainnista enemmän.



